fredag 29 januari 2010

viikon tilitys

Lähipäivä oli oikein mukava ja inspiroiva. En kuitenkaan ole tällä viikolla ehtinyt tehdä mitään kurssiasiaa. Olen suunnitellut ruotsinkielistä 150-vuotisjuhlaa, opettanut netin alkeita 7 lauttasaarelaiseläkeläiselle, vastannut iGS-kysymyksiin, käynyt Kallion kirjastossa, suunnitellut kaikenlaista...

Mutta nyt perjantai-iltapäivän aikana tein 2 ihan eri asiaa lomittain. Päivitin aihepaketteja. Ja kun meidän Meteor-ohjelmamme on niin hidas, ehdin lukea kurssiblogeja Netvibesin avulla. Asiat rupeavat olla jotenkin selkeämmät nyt. Eiköhän tämä tästä. Olen miettinyt, että ensi viikolla käyn läpi kaikki tehtävät. Katson mitä puuttuu oikein pahasti, ja mitä puuttu vain vähän pahasti.

Nyt tuntuu siltä, että olen oppinut paljon enemmän kuin muutama viikko sitten tuntuikaan. Haluaisin tehdä jonkunlaisen Sociala medier-kurssin HelMet-alueen ruotsinkielisille kolleegoille. En kuitenkaan yksin...

onsdag 20 januari 2010

wiki

Sen sijaan en onnistonut löytämään mitään kivaa ei-kirjasto-aiheista wikiä, josta olisin halunnut kirjoittaa. Katsoin listaa aika paljon, mutta wikit ovat joko todella pienelle ryhmälle tarkoitettuja sisäpiirijuttuja tai sitten siihen ei oikein ole kirjoitettu mitän. Kuten esim. Wikihealth http://www.wikiindex.org/WikiHealth.

Meidän oma kirjastowiki on kyllä hyvä ja aika monipuolinenkin. Pitäisi käydä useammin katsomassa.

Albystaffia

Katsoin Albystaffwikiä. Se tuntui olevan hyvä ja monipuolinen työkalu. Sain sen käsityksen, että sielää käydään usein, ja että sitä myös päivitetään aina tarpeen mukaan. Oli myös aika selkeä kun eri osastoilla oli eri paikat yhteisessä wikissä . Toimii varmaan monella tavalla kuten meidän intrat, paitsi että jokainen voi päivittää, ja että päivittäminen ilmeisesti ei ole monimutkaista. Voisin kuvitella, että tällaisesta olisi hyötyä esim yhteisenä Helmetfoorumina.

fredag 8 januari 2010

ajatuksia peleistä

Kirjoitin eilen tähän blogiin, ja kun sitten halusin julkaista ”hienon” kirjoitukseni, ohjelma heittikin minut ulos :(.

Nyt siis uusi yritys. Kirjoitan nyt tämän varmuuden vuoksi ensin wordiin, jotta sama onnettomuus ei pääse tapahtumaan.

Pidin tarpeellista, ihanaa lomaa välipäivinä. Silloin yritin, ja onnistuinkin, olla ajattelematta työasioita kovinkaan paljon.

Mutta joka väitti kuitenkin, että täytin kurssin pelikiintiötä kun viihdytin itseäni pelaamalla pelejä Facebookissa. Kyllä vain, aika paljon vietin aikaa pelaamalla Cube craschia ja Bouncing ballsia. Sellaiset pelit ovat niin hyviä viihdyttäjiä – ei tarvitse juuri ajatella mitään – mutta täytyy kuitenkin olla suhteellisen valpas. Samalla voi kuunnella musiikkia, tai jotain muuta mukavaa, esim. radio-ohjelmia tai äänikirjoja. Rakastan tällaisia pelejä – olen aikaisemminkin pelannut Tetristä, pasiansseja y.m. No, voihan pelata ilman tietokonettakin – vaikka pasiansseja ihan oikeilla kortteilla tai Sudokua lyijykynän ja kumin avulla! Puhumattakaan lautapeleistä sukulaislasten ja muitten mukavien ihmisten kanssa.


Internetin avulla olen pelannut Älypää-visaa aikaisemmin, sekä ihanaa Bubblespeliä http://absolutist.com/online/bubbles/bubbles.swf.

Facebookissa olen tietoisesti välttänyt Farmvillea ja sen tyyppisiä pelejä, koska pelkään, että jäisin aivan liian kiinni niihin. Toisaalta voisihan olla kivaa pelata yhdessä friendien kanssa. Jonkunverran pelasin Scrabblesia y.m.s, mutta ei ollut kauhan kivaa pelata sellaista peliä englanniksi. Vaikka puhuukin jonkunlaista englantia, sanapeli englanniksi ei oikein onnistu. Saman huomasin kun testastin Google labeleria. Olisi ollut hauskempaa asiasanoittaa äidinkielellä, tai ehkä suomeksi. Sitten minussa asuva kirjastonhoitaja rupesi myös protestoimaan ja toivomaan tesaurusta. Sinänsä tuo peli oli kyllä mielenkiintoinen.

Runescapetyyppisiin peleihin en oikein jaksa paneutua. Pelasin omat roolipelini 12-vuotiaana vain oma ja kavereiden mielikuvitus apuna. Se saa riittää.