fredag 19 februari 2010

Tehtävä nro 23

Lopetan kurssin yrittämällä antaa vähän palautetta.

Ensiksi: tämä kurssi on ollut erittäin antoisa, ja jopa mullistava. Olen – olemme varmasti kaikki - oppineet asioita, joista tulee olemaan paljon hyötyä ja iloa tulevaisuudessa. Tulee mieleen nuo kurssit, joita kävin kun internet oli aivan uusi. Miten innostavaa, outoa, jännittävää – ja työlästä oli opetella uusia tapoja etsiä tietoa, hallita informaatiota. Tämä kurssi on taas opettanut uusia tapoja käyttäytyä sinänsä jo tutussa netissä, mutta tunne on ollut samantapainen . innostavaa, outoa, jännittävää – ja työlästä!

Kiitos kurssinvetäjille hienoista alustuksista ja innostavuudesta! Toivottavasti näille kursseille tulee jatkoa, niin että muutkin pääsevät mukaan tähän jännittävään maailmaan.

Haluan myös antaa vähän sellaista palautetta, mikä teidän ehkä kannattaisi miettiä seuraavalla kurssilla.

1. Eräässä alustuksessa oli lause, joka sanoi suunnilleen, että eräs havainto kuuluukin olla, että web.2.0 vie paljon aikaa ja saa pään sekaisin. Mutta, mutta: Tämä kurssi on ikävä kyllä ollut liian laaja ja nopeatahtinen. Ei ole ollut ainoastaan 23 tehtävää, vaan yli 50! Tämän lisäksi olisi pitänyt seurata muiden blogeja, ylläpitää uusia profiilejaan monessa eri paikassa, puhumattakaan siitä, että on vienyt aikaa ymmärtää näiden paikkojen jujuja, eli miten ne toimivat ihan teknisesti yms. Näin laajaa kokonaisuutta ei ole mahdollista hallita näin lyhyessä ajassa. Varsinkaan kun on paljon muutakin tekemistä. Minulla on itsellä mahdollisuus suunnitella työaikaani aika vapaasti. Ja koska tiedän, että työni ja kirjasto hyötyy siitä, että hallitsen näitä asioita, olen satsannut aikaa kurssiin. Läheskään kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Ja – vaikka minulla on ollut tämä hieno mahdollisuus, minullakin on ajoittain iskenyt stressiä ja toivottomuuden tunnetta. Ehdotukseni on, että seuraavalla kurssilla olisi vähemmän tehtäviä ja vähän löysempi aikataulu.

2. Tämä on verkkokurssi ja se on hyvä asia, sopii aiheeseen j.n.e. Mutta ainakin minulla on välillä ollut liian yksinäinen olo kurssin aikana. Olen vähän kateellisena huomannut, että ne kurssikaverit, joilla on toinen kurssilainen samassa talossa, ovat esim. helpommin saaneet aikaan sen verkkokurssitehtävän. Lähipäivät olivat todella tarpeelliset ja myös inspiroivat. Pietarsaarelainen 23 Ting kurssi toteutettiin niin, että kurssilaiset tapasivat toisiaan todella 23 kertaa. Tämä on ehkä kuitenkin liioittelua meidän oloissamme. Mutta ehdotan, että seuraava kurssi alkaisi lähipäivällä, ja että kurssilaisia jaettaisiin pienempiin ryhmiin, joissa olisi tiiviimpi kanssakäyminen (ainakin pääasiassa netin kautta). Tästä taisin kirjoittaa jo aikaisemmin.

Näillä ajatuksilla päätän kurssini omalta osaltani, täytän tarkistuspyyntölomakkeen ja kiitän!

3 kommentarer:

  1. Niin sinäkin olet lukenut pietarsaaren kurssista. Minusta kurssin alkaminen fyysisellä tapaamisella olisi voinut olla hyvä ratkaisu. Kesti turhaan kauan huomata mistä oli kyseessä ja miten piti toimia. Saattoi myös huomata että oli erittäin hajanainen ryhmä, oli niitä joilla olivat kaiken tai läheskään kaiken tehneet aikaisemmin ja sitten oli ne, mm minä ja adalmiina joille melkein kaikki tai suurin osa oli ihan uutta.

    SvaraRadera
  2. Kuulostaa ihan hyvältä, vaikka ehkä tapaamisia olisi voinut olla jotain tuolta väliltä 2-23.

    Vaikka minulle oli moni asia jo tuttu, en taida saada siltikään tehtäviä huomiseksi valmiiksi. Aion kuitenkin kahlata asiat läpi, mutta nuo blogikommentit jää kyllä tekemättä. Niihin menee yllättävän paljon aikaa.

    SvaraRadera
  3. olen samaa mieltä kanssasi kurssin vaativuudesta. heti, jos jokin toinen työtehtävä,sairaus, elämänmuutos yms vie huomiota, jää auttamattomasti jälkeen aikataulusta tämän kurssin suhteen. itse aion punnertaa huomenna väkisin viimeiset tehtävät kasaan.

    ymmärrän myös sen, miten suuri apu on lähituesta. en varmasti olisi saanut omaa verkkokurssitehtävääni valmiiksi ilman tarun tukea ja apua. verkkokurssin suunnittelun jälkeen emme ole ehtineet käydä yhdessä 23 asiaa läpi ja se huomaa. yksin on ollut vaikea, tehtävien kiinnostavuudesta huolimatta, ottaa aikaa tehtäville.

    oli miten oli. aivan valtavasti eväitä työhömme ja vapaa-aikaan olemme kurssista saaaneet. kaunista kevättä sinulle!

    SvaraRadera